1. Hirsitorppa

Hirsitorppa

Hirsitorppa

Lapinjärvi on vanha pitäjä, se on perustettu jo vuonna 1575.

Lapinjärven pitäjän ja kylien rajat eivät ole paljoakaan muuttuneet keskiaikaisista ja silloin tilat olivat, muutamaa kirkon omistamaa tilaa lukuun ottamatta, talonpoikien omistuksessa.

1800-luvulla yli puolessa kylän taloista oli pärekatto. Muut talot olivat pääasiassa lankku- tai lautakattoisia. Useimmiten kodeissa oli vain yksi huone.

Nimismiehenpolun eteläpäässä sijaitsee vuoraamaton hirsimökki, joka kertoman mukaan on rakennettu 1700-luvun lopulla, mutta on siirretty Vasarankylästä Juvas Skomars nimiseltä tilalta 1910-luvulla nykyiselle paikalleen.

Kesäisin torpassa voi vierailla, asukkaiden ollessa kotosalla.