Lapsen oikeuksien viikko: Turvallinen tulevaisuus

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 14.-20.11.2022.

Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Viikon aikana juhlistetaan myös YK:n lapsen oikeuksien sopimusta, joka hyväksyttiin 20.11.1989.

Tämän vuoden teemana on turvallinen tulevaisuus. UNICEFin teettämän kyselyn mukaan lähes joka kolmas Suomessa asuva nuori kokee, ettei hyvästä tulevaisuudesta ole helppo unelmoida. Haluamme kannustaa kaikkia kertomaan omista toiveistaan ja antaa rohkeutta katsoa tulevaisuuteen uhkakuvien läpi.

Lisätietoja lasten oikeuksien viikosta löydät täältä: https://www.lapsenoikeudet.fi/kampanja/lapsenoikeuksienviikko/

Lapsen oikeuksien viikolla mm. kaikki Lapinjärven ekaluokkalaiset vierailevat kirjastossa ja saavat lahjaksi oman kirjalahjan. Samalla kerrotaan siitä, miten tärkeä taito lukutaito on turvallisen tulevaisuuden kannalta.

Lisäksi varhaiskasvatukseen ja esi- ja perusopetukseen osallistuvat lapset pääsevät vaikuttamaan ja äänestämään Lapinjärven kulttuurikasvatussuunnitelman nimeä. Lasten valitseman nimen perusteella kulttuurikasvatussuunnitelmalle suunnitellaan oma logo ja ilme.