Lapinjärven pikavuorojen pysähtymispaikka muuttuu

Saamamme palautteen perusteella Savonlinja-yhtiöt on päättänyt muuttaa pikavuorojen pysähtymispaikaksi takaisin Lapinjärven Teboilin.

Muutos astuu voimaan ti 17.3.2015 alkaen.

Pahoittelemme, että emme ole tiedottaneet asiasta aiemmin. Laitoimme muutoksesta hakemuksen UUDELY:een ja saimme tänään päätöksen, että muutos on hyväksytty. Nyt se on luvan mukaisesti mahdollista.

MH:n järjestelmissä saattaa vielä hetken aikaa näkyä virheellisesti pysäkkitieto, mutta tämäkin korjaantuu ajastaan. Asiakkaita asia voi vaikeuttaa, mikäli he ovat ostaneet lipun verkkokaupasta lähtöpaikkana rampin-pysäkki, tai mikäli he tulevat vahingossa väärälle pysäkille.

Olemme halunneet päätöksellämme asiakaslähtöisesti parantaa Lapinjärveläisten palvelua, joka palautteiden perusteella meni huonompaan suuntaan aiemman pysäkkimuutoksen myötä. Aiemmalla muutoksella oli tarkoitus parantaa palvelua matka-aikoja lyhentämällä.

 

Yritämme laittaa viestiä lehdistölle asiasta, vaikka media ei välttämättä julkaise yritykseltä tulleita tiedonantoja, kun ne saatetaan tulkita markkinoinniksi.

 

Palautteista kiittäen

 

**********************************

Harri Leskinen

liikennepäällikkö

Savonlinja Oy

Otavankatu 23, PL 400. 50101 MIKKELI

puh. 040-1621171 f. 020 141 5550

email: harri.leskinen@savonlinjat.fi

www.savonlinjat.fi

SAVONLINJA OY, LINJA-KARJALA OY, SL-AUTOYHTYMÄ OY, AUTOLINJAT OY,

ETELÄ-SUOMEN LINJALIIKENNE OY, SL-AUTOLINJAT