T-PAIDAN SUUNNITTELUKILPAILU KOULULAISILLE

 

NYT KAIKKI JOUKOLLA SUUNNITTELEMAAN !

Lapinjärven kunta julistaa kaikille kunnan kouluille T-paitapiirustuskilpailun, jonka aiheena on ”Nostetta Lapinjärvelle”. Kilpailun sponsoreina toimivat Lapinjärven kunta sekä elinkeino- ja kehittämistoimi.

Kunnan uusi ilme näkyy jo osittain kotisivuilla ja mm. kirjekuorissa. Jokaisen sarjan kolme parasta työtä / suunnitelmaa palkitaan rahapalkinnolla, suuruudeltaan 50 €, 30 € ja 20 €. Viisihenkinen raati valitsee yhteensä yhdeksän palkittavaa työtä.

Tässä yksityiskohtaiset ohjeet:

1. Sarjoja on kolme: esikoululaiset – kolmasluokkalaiset, neljäs- kuudesluokkalaiset ja seitsemännestä luokasta lukiolaisiin.
2. Piirustuspaperin koko A 3; voit piirtää paidan etupuolen, selkämyksen tai molemmat puolet. Kaikki luonnokset / suunnitelmat tehdään erikseen omalle paperille. Toivomuksena on, että T-paidan suunnitelmakoko on mahdollisimman iso ja selkeä, siis sellainen joka kuitenkin kokonaan mahtuu paperille. Yksityiskohtia voi halutessaan tarkentaa erilliselle paperille.
3. T-paidan taustaväri on musta tai valkoinen.
4. Väreinä voi käyttää tusseja (etenkin tekstiin), öljyvahaliituja tai muita selkeästi erottuvia värejä. Puukyniäkin voi käyttää, jos jälki on riittävän voimakasta. Tekstin osalta voi käyttää Lapinjärven kunnan omaa fonttia, joka näkyy mm. kirjekuorissa.
5. Kilpailuaika päättyy 28.2.2011.
6. Valmiit työt toimitetaan kunnanvirastolle / Jaana Härmävaara kyseiseen päivään mennessä. Nimilista tulee puolueettomuuden vuoksi toimittaa suljetussa kirjekuoressa. Työt numeroidaan, ja nimilistaan merkitään numeron kohdalle tekijä. Ainoastaan koulun nimen voi sekaannusten välttämiseksi laittaa suunnitelman oikeaan alareunaan.
7. Voittajien palkintojen jako on maaliskuussa, mistä tiedotetaan medialle. Uudet T-paidat pyritään saamaan lapinjärveläisiin yrityksiin myyntiin kesäsesonkia varten.

Vastaamme mielellämme kilpailua koskeviin kysymyksiin.

Tsemppiä!

Jaana Härmävaara                                                                  Antti Vaittinen
sivistystoimenjohtaja                                                               kehittämispäällikkö
puh (019) 510 8646                                                                gsm 050-355 1195