Doerz Local – Paikallisista elämyksistä lisätienestiä Lapinjärvellä

Alkavan kesän ja matkailusesongin kynnyksellä Lapinjärven kunta on ottanut käyttöön Doerz Local -alustan, jonka avulla kuka tahansa voi ryhtyä elämystarjoajaksi ja saada näin lisäansioita. Palvelun avulla yksityishenkilöt, yhdistykset ja yritykset voivat tarjota elämys- ja matkailupalveluita helposti ja edullisesti. Samalla erityisesti yritysten on palvelun avulla mahdollista saavuttaa enemmän näkyvyyttä omille matkailupalveluilleen.

Matkailijat etsivät nykyisin aitoja, yksilöllisiä ja paikallisia elämyksiä: ihmisiä kiinnostaa tutustua siihen, mitä paikalliset tekevät omassa arjessaan tai kokevat kiinnostavina juuri omalla kotiseudullaan. Doerz Local tarjoaa alustan, jolla paikalliset voivat luoda ja myydä erilaisia aktiviteetteja ja elämyksiä omista lähtökohdistaan.

Lapinjärvellä on valtavasti osaamista ja esimerkiksi luontokohteita, joiden ympärille voi rakentaa pienempiä tai isompia elämyksiä. Hyvin tavallinen aktiviteetti riittää: innokas kalastaja voi tarjota kalareissua järvelle, polkujuoksija viedä parhaille poluille juoksemaan, kotileipuri opettaa vaikka ruisleivän tekoa tai taiteilija toteuttaa taidetyöpajan. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.

Doerzin käyttö on helppoa ja elämysten luominen onnistuu hetkessä. Doerzissa voi tarjota elämyksiä täysin oman aikataulun mukaan joko yksittäisinä eventteinä eli tapahtumina tiettynä aikana, tai on demand -tarjontana niin, että asiakas ehdottaa aikaa, jonka elämyksentarjoaja joko hyväksyy tai ehdottaa toista aikaa.

Juuri nyt matkailussa tulee luonnollisesti huomioida koronaepidemia ja sen leviämisen estäminen. Kunkin järjestäjän tulee huomioida viranomaisohjeistukset omassa toiminnassaan. Doerz Local -alustalla voi myydä myös online-elämyksiä.

Online-elämysten kautta koko maailma on avoinna, monenlaisesta pystyy luomaan elämyksiä myös virtuaalisesti. Tällä hetkellä sivustolla online-elämyksinä tarjotaan esimerkiksi aamukahveja lampurin kanssa, online-kokkausta, makramee-verkkotyöpajaa, virtuaalisia metsäkävelyjä ja puusaunan online-lämmittämistä.

Doerzin tarjontaan voi tutustua osoitteessa doerz.com.

Lapinjärven kunnan ylläpitämä Lapinjärven Doerz Local -alusta on jo avoinna osoitteessa doerz.com/lapinjarvi. Sisältöä voi alkaa tuottaa heti. Lapinjärven kunnan elinkeinosihteeri Jonna Nygård neuvoo tarvittaessa alustan käytössä tai muissa käytännön asioissa.

Koronavirusepidemian johdosta lähimatkailu tulee todennäköisesti olemaan ensi kesänä normaalia suositumpaa, kun tavalliset suomalaiset perheet etsivät lähiseudulta mielekästä ja kohtuuhintaista tekemistä ja elämyksiä kesälomaansa. Tämä kannattaa pitää mielessä elämyksiä suunnitellessa.

Lapinjärven kunta järjestää kaikille kiinnostuneille avoimen virtuaalisen Doerz-infotilaisuuden tiistaina 26.5.2020 klo 18.00. Illan aikana Noora Kokko Doerzista kertoo mistä Doerzissa oikein on kyse, minkälaisia mahdollisuuksia Doerzissa on ja miten luodaan houkutteleva elämys. Käymme läpi myös käytännön asioita kuten esimerkiksi käytäntöjä rahaliikenteen sekä verotuksen suhteen.  Lisäksi varaamme runsaasti aikaa keskustelulle ja kysymyksillenne, joita voi halutessasi lähettää myös ennakkoon elinkeinosihteerille.

Teams-linkki infotilaisuuteen tässä.

Elinkeinosihteeri Jonna Nygård, jonna.nygard@lapinjarvi.fi, 044 720 8697