Neuvolan ja kirjaston yhteistyöllä lukulahjoja Loviisan ja Lapinjärven lapsiperheille

Etelä-Suomen Aluehallintoviraston myöntämän avustuksen turvin Loviisan ja Lapinjärven kirjastossa on suunniteltu ja toteutettu monipuolinen paketti tukemaan perheiden lukuinnostusta. Lapsiperheille jaetaan neuvolakäynnin yhteydessä kirjakassi, joka sisältää kirjalahjan lisäksi tietoa alueen kirjastopalveluista, muista palveluista sekä tietenkin lukemisen merkityksestä. Kirjakasseja aletaan jakaa toukokuussa.

Loviisan kirjasto on yhteistyössä Lapinjärven kirjaston kanssa toteuttanut lukutaitohankkeen ”Kiitos kun luet lapselle – Lukuintoa neuvolaikäisille”. Hankkeen tavoitteena on lisätä yhdenvertaisuutta ja edistää lukuintoa osallistumalla lapsiperheiden arkeen jo neuvolakäynnin yhteydessä.

Pohja lukutaidolle luodaan jo varhaislapsuudessa, ja vanhempien merkitys lukutaidolle on ratkaisevin tekijä ennen kuin lapsi itse osaa lukea. ­

– Kiitos kun luet lapselle -materiaalit kannustavat lempeästi ja rennosti vanhempia antamaan aikaa pienillekin luku- tai loruhetkille. Ne ovat koko perheen yhteistä, kullanarvoista laatuaikaa. Moni vanhempi saattaa myös ilahtua tiedosta, että iltasadun kuullut lapsi nukkuu pidemmät yöunet, kertoo hankekoordinaattori Jaana Laaksonen.

Sen lisäksi, että perheitä kannustetaan lukemaan ja loruttelemaan yhdessä kotona, halutaan kirjakassilla muistuttaa, että kirjasto on turvallinen ja ilmainen tila, johon kaikki ovat tervetulleita. Lastenosastolla voi rauhassa viettää aikaa, eikä aina tarvitse lainata.

– Kirjakasseista löytyykin esimerkiksi Satupassi, jonka lukukaverit kettu ja orava seikkailevat myös Loviisan ja Lapinjärven kirjastoissa. Satupassia ei tarvitse suorittaa lukemalla juuri tiettyjä kirjoja, vaan sen on suunniteltu lapsen omia kiinnostuksen kohteita tukevaksi, kertoo puolestaan Satupassin ideoinut Lapinjärven kirjastonjohtaja Hanna Lindroos.

Myös neuvolan henkilökuntaa on kuultu, sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Lukukeskuksen teettämässä vaikuttavuustutkimuksessa haastateltiin neuvolassa työskenteleviä terveydenhoitajia ja lähes kaikki kaipasivat perheille jaettavia, innostavia materiaaleja kannustamaan vanhempia lukemaan lapsille. Loviisassa oltiin samoilla linjoilla, ja lisäksi yhdessä ideoitiin pop-up -kirjasto satutunnilla neuvolan tiloihin.

– Satutunnit ja pop-up -kirjasto jäävät pysyväksi yhteistyömalliksi kirjaston ja neuvolan välille, huomauttaa hankkeeseen asiantuntijuuttaan antanut kirjastonhoitaja Rebecka Asikainen.

Lisätietoja:

Jaana Laaksonen | Hankekoordinaattori | jaana.laaksonen@loviisa.fi  puh. 044 055 5499

Hanna Lindroos | Kirjastonjohtaja (Lapinjärvi) | hanna.lindroos@lapinjarvi.fi puh. 044 755 6037