Tiedote 5.3.2021

Uusia koronavirusepidemiaan liittyviä määräyksiä kunnille ja kuntalaisille 8.3.2021 alkaen 

Huonontuneen tartuntatautitilanteen takia Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut uusia määräyksiä Uudenmaan kunnille.

Yläkoulujen tilat suljetaan 8.–28.3.2021

Loviisan kaupunki sulkee yläkoulujen 8.–28.3.2021 siten, että niitä ei saa käyttää vuosiluokkien 7–9 opetuksen järjestämiseen. Tiloissa saa kuitenkin tarvittaessa järjestää opetusta määrätyille oppilasryhmille, joita ovat esimerkiksi oppilaat, jotka ovat saaneet erityisen tuen päätöksen. Oppilaitokset tiedottavat tarkemmin näistä erityisjärjestelyistä. Käytännössä tämä aluehallintoviraston määräys ei muuta toimintaa, koska Loviisan kaupunki on jo aiemmalla päätöksellään siirtänyt yläkoulujen ja lukion oppilaat etäopiskeluun.

Tiloja suljetaan koko Uudenmaan alueella 8.–14.3.2021 

Aluehallintovirasto on määrännyt tiloja suljettavaksi koko Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella tartuntatautilain mukaisesti. Päätös tilojen sulkemisesta laajenee koskemaan kaikkia Uudenmaan kuntia. Lapinjärvellä määräys koskee niin julkisen kuin yksityisen sektorin toimijoiden seuraavia tiloja:

  • joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat
  • yleiset saunat ja uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat
  • tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat
  • huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat
  • sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat
  • kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

 

Sisätiloja on kuitenkin mahdollista käyttää, jos niissä on samanaikaisesti enintään kuusi asiakasta tai osallistujaa. Ulkotiloissa vastaava asiakasmääräraja on viisikymmentä. Jos toimija ei rajaa tilojen käyttöä korkeintaan edellä mainittuihin henkilömääriin, tilat on suljettava. Tilojen käytössä on huomioitava aina tartuntatautilain mukaiset uudet velvoitteet terveysturvallisista järjestelyistä ja asiakkaiden ohjeistamisesta. Jos terveysturvallisuudesta ei ole mahdollista huolehtia, tilaa ei voi käyttää.

 

Lapinjärven kunta päättää mahdollistaa 9.3.2021 alle vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjatun harrastustoiminnan kunnan hallinnoimissa sisätiloissa Aluehallintoviraston antaman määräyksen mukaisesti. Eli muuten suljettavaksi määrättyjä tiloja voidaan käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Harrastustoiminta kunnan hallinnoimissa tiloissa ei ole sallittua yli 12-vuotiaiden osalta. Päätös tilojen sulkemisesta ei koske ammattiurheilemista. Päätös on voimassa 14.3.2021 asti.

 

Lapinjärven kunta tulee valvomaan annettujen ohjeiden noudattamista sekä tekee tarvittaessa valvontakäyntejä.

Kunnanvirasto palvelee asiakkaista pääasiassa sähköpostitse kunta@lapinjarvi.fi ja puhelimitse 019 510 860. Asiakaspäätteen välttämätön käyttö ajanvarauksella.

Kirjasto palvelee etänä kuten nyt 31.3.2021 asti ja nuorisotyö toimii vain etänä diginuokkuna.

Myös edelleen pyydämme, että yritykset lähtevät mukaan torjumaan koronaviruksen leviämistä ja käyttävät asiakaspalvelussa maskeja.