Lapinjärven harrastamisen malli

Harrastamisen Suomen malli

Lapinjärven kunta on mukana valtakunnallisessa harrastamisen Suomen malli -hankkeessa, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastustarjonta valikoituu aina lasten ja nuorten toiveiden mukaan, joita kartoitetaan vuosittain esim. kyselyiden kautta.

Lapinjärven kunnassa järjestetään viikoittaisia harrastuskerhoja 1.–6.-luokkalaisille koko lukuvuoden ajan. Huoltajille ja oppilaille tiedotetaan harrastuskerhoista mm. Wilman kautta.

Osallistujat ovat vakuutettuja harrastustoiminnan aikana.

Lapinjärven harrastamisen mallia koordinoidaan kunnan kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluissa ja toimintaa kehitetään yhteistyössä koulujen ja harrastustoimijoiden kanssa. Hankekoordinaattoreina ja yhteyshenkilöinä toimivat kunnan nuoriso-ohjaaja Erica Wallén sekä kirjasto- ja kulttuurijohtaja Hanna Lindroos.

Harrastustoiminta syksy 2023

Harrastuskerhot käynnistyvät taas 20.9.2023 alkaen. Tällä kertaa tarjolla on jalkapalloa, sirkusta, luontoseikkailua sekä Minecraftia. Kerhovalikoima on suunniteltu koulu- ja luokkakohtaisten toiveiden perusteella.
Ilmoittautuminen alkaa ti 22.8. klo 6.00 ja päättyy to 31.8. Kerhoihin ilmoittaudutaan sähköisesti. Kun ilmoittautuu kerhoon, sitoutuu samalla käymään kerhossa säännöllisesti viikoittain.
Ilmoittautumislinkit löytyvät alempaa kunkin kerhoesittelyn kohdalta.

Kuljetukset
Kerhon jälkeen oppilaalla on mahdollisuus saada kuljetus kerhosta kotiin, jos oppilas on kuljetusoppilas. Kuljetustarve ilmoitetaan ilmoittautumisen yhteydessä.

Poissaolot
Kerhosta voi olla pois vain perustellusta syystä. Jos oppilas sairastuu tai on muuten estynyt, huoltaja ilmoittaa poissaolosta suoraan kerhonohjaajalle sekä tarvittaessa taksiyhteyshenkilölle.

Tervetuloa mukaan harrastamaan!

Kerhot Kapellby skolan ja Hilda Käkikosken koulun 1.-2.-luokkalaisille: 

Jalkapallokerho 1
1.–2.-luokkalaisille
Keskiviikkoisin klo 14.15–15.00 45 min
20.9.2023-13.12.2023 (Ei kerhoa 18.10., 6.12.)
Paikka: Kapellby skola hiekkakenttä/Kirkonkylän liikuntahalli
Ohjaaja: Suvi Ahlgren – LuLi
Ryhmän koko: max 12 osallistujaa
Kerho on kaksikielinen
Ilmoittaudu tästä: https://forms.office.com/e/TkeQSThiFL

Sirkuskerho
Opetellaan jongleerausta, akrobatiaa, leikkejä ja muita hauskoja sirkustemppuja. Aiempia sirkustaitoja ei vaadita, tule mukaan!
1.–2.-luokkalaisille
Perjantaisin klo 13.15–14.15 60 min
22.9.2023-15.12.2023 (Ei kerhoa 20.10.2023)
Paikka: Kirkonkylän liikuntahalli
Ohjaaja: Petteri Aaltolainen ja Erica Wallén
Ryhmän koko: max 12 osallistujaa
Kerho on kaksikielinen
Ilmoittaudu tästä: https://forms.office.com/e/HDmhuCf3nv

 

Kerhot Hilda Käkikosken koulun 3.-6.-luokkalaisille:

Luontoseikkailukerho
Kerhossa retkeillään, tutustutaan ympäröivään luontoon ja opetellaan erätaitoja. Ohjelmassa myös mm. kalastusretkiä ja seikkailupelejä.
3.–6.-luokkalaisille
keskiviikkoisin klo 13.45–15.00 75 min
20.9.2023-29.11.2023 (Ei kerhoa 18.10.2023)
Paikka: Hilda Käkikosken koulu, PORLAMMIN TOIMIPISTE
Ohjaaja: Mari Ceder / Ampun 4H
Ryhmän koko: max 16 osallistujaa
Ilmoittaudu tästä: https://forms.office.com/e/cvPfRg5vLc

Jalkapallokerho 2
3.–6.-luokkalaisille
Perjantaisin klo 13.15–14.30 75 min
22.9.2023-15.12.2023 (Ei kerhoa 20.10.2023)
Paikka: Hilda Käkikosken koulu, PORLAMMIN TOIMIPISTE
Ohjaaja: Lauri Ojala
Ryhmän koko: max 12 osallistujaa
Ilmoittaudu tästä: https://forms.office.com/e/1e8eenJxwT

Minecraftkerho
Minecraft-kerhossa pääset rakentamaan mielenkiintoisia maailmoja uusien pelikavereiden kanssa, ratkomaan erilaisia haasteita survivalissa ja ennen kaikkea pelaamaan mukavassa porukassa etänä Discordissa. Kerhossa jokainen pääsee toteuttamaan itseään eikä osallistuminen vaadi ennakko-osaamista pelistä. Liity mukaan positiiviseen peliporukkaan ja hyppää Minecraftin syvään päätyyn!
Kerhovideo: https://youtu.be/_WLL59lZlLA

Kerhoa varten tarvitset:

  • Tietokone/tabletti/älypuhelin
  • Kuulokkeet ja mikrofoni
  • Discord-puheohjelma ja tunnukset (ilmainen)
  • Kerhossa käytettävä Minecraft Education laitteelle asennettuna. Pelitunnukset jaetaan kerhon alkaessa

3.-6.-luokkalaisille
Torstaisin klo 17.00–18.30
21.9.2023-14.12.2023 (Ei kerhoa 19.10.2023)
Paikka: etänä kotoa käsin
Ohjaaja: Pelikasvattaja – Incoach Oy
Kerho on kaksikielinen
Ilmoittaudu tästä:
https://link.webropol.com/ep/lapinjarvi-mine

 

Kerhot Kapellby skolan 3.-6.-luokkalaisille:

Fotbollsklubb 2 
åk 3-6 
Onsdagar kl. 15.00–16.00 60 min 
20.9.2023-13.12.2023 (Ingen klubb 18.10., 6.12.) 
Plats: Kapellby skola sandplan/Idrottshallen 
Ledare: Suvi Ahlgren – LuLi 
Gruppstorlek: max 12 deltagare 
Anmäl dig här: https://forms.office.com/e/scSnAh68h0 

Konstklubb
Deltagarna skapar konstverk med hjälp av olika tekniker.  
åk 3-6 
Måndagar kl. 15.00–16.30 90 min 
18.9.2023-11.12.2023 (Ingen klubb 23.10.2023) 
Plats: Kapellby skola 
Ledare: Tuula Heikkilä 
Gruppstorlek: max 12 deltagare 
Anmäl dig här: https://forms.office.com/e/Nvi4gFd61R 

Minecraft-klubb 
I minecraft klubben får du bygga intressanta världar, lösa utmaningar och lära dig nyttiga framtida kunskaper, allt detta med en trevlig grupp och nya kompisar. Här får alla chansen att uppfylla sig själva och vi möjliggör en miljö där alla lyckas. Så kom med i vår minecraft klubb, och upplev det positiva med spelandet! 
Klubbvideo: https://youtu.be/_WLL59lZlLA 

För att delta i klubben, behöver du: 

  • Dator eller pekplatta eller smarttelefon 
  • Hörlurar och mikrofon 
  • Discord-applikation och användarnamn (Gratis) 
  • Minecraft Education färdigt installerad enheten. Spelkoderna delas ut klubben börjar 

Åk 3-6 
Torsdagar kl. 17.00–18.30 
21.9.2023-14.12.2023 (Ingen klubb 19.10.2023) 
Plats: på distans hemifrån 
Ledare: Spelfostrare – Incoach Oy 
Klubben är tvåspråkig 
Anmäl dig här: https://link.webropol.com/ep/lapinjarvi-mine 

 

Yhteydenotot

Erica Wallén
Puh: 0447193010
erica.wallen@lapinjarvi.fi

Hanna Lindroos
Puh: 044 7556037
hanna.lindroos@lapinjarvi.fi

 

Lisätietoja harrastamisen Suomen mallista:

https://harrastamisensuomenmalli.fi/

 

Nuoriso-ohjaaja

Erica Wallén
044 7193010
erica.wallen[at]lapinjarvi.fi
Lapinjärventie 20A, 07800 Lapinjärvi