Kaikki mukaan Unelmien liikuntapäivään 10.5.!

Kaikki mukaan Unelmien liikuntapäivään 10.5.!

Helatorstaina, eli toukokuun 10. päivä vietetään koko Suomen yhteistä liikuntapäivää. Unelmien liikuntapäivä haluaa kannustaa kaikki mukaan liikkumaan. Tänä vuonna erityisesti ulkona ja luonnossa liikkuminen on teemana, mutta liikunta on liikuntaa myös sisällä, jos se tuntuuparemmalta vaihtoehdolta. Pääasia on että liikutaan!

Kuka tahansa voi osallistua, ja järjestää oman liikuntatapahtumaan.

Unelmien liikuntapäivään on tervetulleita niin yhdistykset, yritykset ja seurat. Lapinjärven kunnan koulut ja päiväkoti viettävät Unelmien liikuntapäivää 9.5. Kunnantalolla päivä käytetään hyötyliikuntaan siivoamisen merkeissä.

MITÄ VOISIT TEHDÄ?

Unelmien liikuntapäivä on kaikenlaisen liikkumisen iloinen pop up
-päivä, jolloin liikkua voi monin eri tavoin. Ideoikaa, miten juuri
teidän toimintanne voisi olla mukana päivässä. Keinot voivat olla pieniä
ja yksinkertaisia, mutta voitte myös ideoida jotain yhdessä muiden
toimijoiden kanssa. Kaikki tavat liikkua ovat hyviä!

IDEOI OMA TAPAHTUMA JOKO TÖISSÄ, KAVEREIDEN, JOUKKUEEN TAI VAIKKA PERHEEN KANSSA

* kokoa vaikka porukka ideoimaan: yhdessä on kiva toteuttaa

* haasta mukaan kollega, kaveri, puoliso, muu perhe tai vaikka
paikallinen yrittäjä! Yhteistyö antaa mahdollisuuksia uusiin avauksiin.

* Tapahtumat voivat olla luontoretkiä, ulkotreenejä,
metsäseikkailuja, pihapelejä, henkilökunnan virkistysretkeä,
heräävän kevään luontobongauskisaa, keppijumppaa lähikentällä – vain
taivas on rajana ideoille!

* päivä on erinomainen tapa markkinoida jo olemassa olevaa
toimintaa: ulko- ja sisäliikuntapaikkoja vaikka ilmaisilla opastuksilla,
mehutarjoilulla, avoimilla ovilla, tms.

 

Tutustu myös kaikkiin Lapinjärven liikuntapaikkoihin täältä!
[https://www.lapinjarvi.fi/fi/palvelut/liikunta_ja_ulkoilu] Hyödynnä
vaikka uimarantoja, melontareittiä, kuntosaleja tai muita fasiliteetteja
mitä tarjolla on, kun ideoit tapahtumaa. Ole yhteydessä kuntaan, jos tarvitset tiloja käyttöösi.

ILMOITTAKAA TAPAHTUMANNE TAPAHTUMAKARTTAAN:

www.unelmienliikuntapäivä.fi

 

KAIKKIEN ILMOITTANEIDEN KESKEN ARVOTAAN UPEITA PALKINTOJA, ARVONNAT

SUORITETAAN 10.4. JA 10.5. MENNESSÄ ILMOITTANEIDEN KESKEN!

* kuka tahansa voi ilmoittaa liikkumisen tapahtuman
tapahtumakartalle. Tapahtuma voi olla kaikille avoin tai vain tietylle
porukalle tarkoitettu. Kaikki tapahtumat kannattaa ilmoittaa!

* tapahtuman voi ilmoittaa jo luonnosvaiheessa ”tarkemmat
tapahtumatiedot myöhemmin” -viesteillä – näin viesti lähtee
liikkeelle jo nyt

* levittäkää tietoa, innostakaa ja kertokaa tapahtumastanne tutuille
ja innostakaa ihmisiä mukaan!

* Kiinni olevia työpaikkoja kannustetaanomiin Unelmien
liikuntapäivän etko-tapahtumiin (9.5.), jotka myös voi
ilmoittaa karttapalvelussa.

Vapaa-aikatoimi
Lapinjärven kunta

LISÄTIEDOT:

www.unelmienliikuntapäivä.fi [8]

#unelmienliikuntapäivä

Unelmien liikuntapäivän taustaa

Unelmien liikuntapäivä 10.5. on toteutettu jo kahtena vuonna liikkumisen kokeilu- ja pop up -päivänä. Tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkumaan yhdessä ja löytämään kokeilemalla uusiakin tapoja liikkua. Unelmien liikuntapäivä on täyttynyt iloisista tapahtumista ja tempauksista eri puolilla Suomea, viime vuonna kirjattiin 1 300 tapahtumaa, minkä lisäksi ihmiset liikkuivat päivän teeman mukaisesti muuten vain. Vuoden 2017 tapahtumajärjestäjiltä tehdyn kyselyn mukaan 90 % järjestäjistä on valmis järjestämään tapahtumia myös tulevana Unelmien liikuntapäivänä. Mukaan kutsutaan niin isoja toimijoita kuin yksittäisiä ihmisiä. Vuonna 2018 erityisteemana on luonto ja tavoitteena on rakentaa entistä isompi liikkumisen juhlapäivä.

Olympiakomitea tukee koko kansan liikkumista. Innostamme eri-ikäisi liikkumaan ja löytämään itselle sopivat tavat liikkua rohkaisemalla kokeiluihin ja yhdessä tekemiseen ja haastamme kaikki iloisesti liikkumaan Unelmien liikuntapäivänä!
Unelmien liikuntapäivä on osa YK:n terveysjärjestö WHO:n Move for Health päivää. Unelmien liikuntapäivää ovat edistämässä muun muassa liikunta-, urheilu- ja terveysorganisaatioiden verkostot, ja vuonna 2018 viestimme Metsähallituksen kanssa yhteistyössä erityisesti luontoteemalla.”