Kimonkylä

Lapinjärven kunnan koillisimmassa osassa sijaitsevassa Kimonkylässä asuu noin 160 asukasta.

Uusien asukkaiden kannattaa ensimmäiseksi suunnata kulkunsa seuraintalolle, jossa ohjelmaa riittää viikon jokaiselle päivälle. Kylän miehet ovat kokoontuneet sinne pelaamaan lentopalloa jo viisikymmentäluvulta lähtien.Nykyisin pelin ja pulinan (eli pelinjälkeisen symposiumin) puitteissa kokoonnutaan joka torstai, satoi tai paistoi, oli pyhä taikka arki.

Naisille on tarjolla jumppaa, ja yhteisesti kokoonnutaan muun muassa näytelmäharjoituksiin, lastenkerhoihin, lauluharjoituksiin, kokouksiin ja koulutuksiin.

Seuraintalon vieressä sijaitsee aito kulttuurikeidas, yksi Suomen laajimmista yksityisistä laatutaiteen kokoelmista, eli Kimonkylän taidekoti, johon kannattaa tulla tutustumaan kauempaakin. Kimonkylä sijaitsee logistisesti erinomaisella paikalla, 6-tien varressa, josta matkaa Kouvolaan on parikymmentä kilometriä ja Helsinkiin reilu sata.