27.03.2019

Lapinjärven kunnan vuoden 2018 tilinpäätöstiedote

Vuosi 2018 oli toiminnallisesti hyvä. Taloudellisesti vuosi toi tullessaan hyviä uutisia, mutta myös kustannusylityksiä. Isoin pettymys oli verotulojen heilahtaminen joulukuun lopussa kielteiselle puolelle, kun Lapinjärvi joutui palauttamaan kertyneitä veroja 267 000 euroa.

Lapinjärven kunnan tulos oli n. 597 000 euroa alijäämäinen. Talousarviossa oli varauduttu n. 390 000 euron alijäämään. Suurin tekijä alijäämään on sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusylitys. Myös konsernin tulos oli alijäämäinen. Verotulot vuonna 2018 olivat 3 173 euroa/asukas ja valtionosuudet 2 560 euroa/asukas. Lainamäärä kasvoi hieman ja oli vuonna 2018 2 724 euroa/asukas. Kunnanhallitus allekirjoitti vuoden 2018 tilinpäätöksen maanantaina 25.3.2019. Valtuusto käsittelee tilinpäätöstä kesäkuun kokouksessaan 12.6.2019.

 

Toiminnallisesti vuosi 2018 oli kuitenkin hyvä. Ihmislähtöisen kunnan periaatteet alkavat pikkuhiljaa näkyä käytännössä ja monia hankkeita saatiin edistettyä strategian mukaisesti. Esimerkiksi strategiassa suuntaviivaksi määritelty biotalous eteni Resurssiviisas Lapinjärvi -hankkeen tiimoilta kun saimme aloitettua Lapinjärven biokiertotalouden ekosysteemin kehittämisen.

 

Vanhustyön tulevaisuutta selvitettiin melkein koko vuosi erilaisissa keskusteluissa ja lopulta erikseen perustetussa poikkihallinnollisessa työryhmässä. Muistiystävällisen taajaman yleissuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa joulukuussa. Yleissuunnitelma antaa yleisnäkymän tulevasta muistiystävällisestä taajamasta. Vuonna 2018 aloitettiin yhteisön koulutus muistiystävällisyyteen kun koulutettiin ensimmäiset muisti- ja ikäystävälliset yhteisöt sekä kuntalaisista ensimmäiset muistikummit.

 

Parin vuoden työn jälkeen saatiin elokuussa käyntiin nk. Eskola-hanke, jossa kehitetään Lapinjärven kunnan digitaalisia oppimismenetelmiä yhdessä Kannuksessa sijaitsevan Eskolan kylän kanssa. Hanke on saanut paljon myönteistä julkisuutta ja isoimpana asiana voidaan esille nostaa hankkeen kouluihin tuoma myönteinen kehittämishenki ja hankkeen tuoma aimoharppaus digitaalisiin palveluihin.

Uuden elinkeinokehittäjän kanssa on saatu luotua suuntaviivoja elinkeinoelämän kehittämiselle Lapinjärvellä. Yritysklinikka palvelee lapinjärveläisiä nykyisiä ja uusia yrityksiä. Hyvä yhteistyö paikallisten yrittäjien kanssa poiki mm. hyvät tulokset yrittäjäkyselyssämme.

Lapinjärven panostukset työllisyyteen ovat olleet merkittävät ja tuoneetkin kustannussäästöä työmarkkinatukilaskuissa. Kunnan oma toiminta Taitopaikka on lunastanut paikkansa kunnan palveluissa. Vuonna 2018 työttömyysaste oli n. 6-7 prosenttia ja Lapinjärvi komeilikin hyvillä sijoituksilla tilastoissa Uudenmaan osalta.

Henkilöstön osalta positiivinen asia on sairauspoissaolojen väheneminen, olemme määrätietoisesti panostaneet ennaltaehkäisevään työterveyteen viime vuosien aikana.

Näköalapaikka-messut järjestettiin jälleen onnistuneesti. Myös elokuinen Ihmislähtöinen kunta -seminaari onnistui hyvin ja sai hyvää näkyvyyttä. Elokuussa järjestettiin myös paikallisten yhdistysten ja yritysten kanssa Lapinjärven Puistofestarit, joka sai viikonlopun aikana yli 1600 kävijää. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että Lapinjärven tunnettavuus on kuluneiden vuosien aikana kohentunut huomattavasti ja Lapinjärvi tunnetaan kunta-alan edelläkävijänä monilla foorumeilla. Esimerkiksi Lapinjärvi/Lappträsk oli mediassa esillä vuonna 2013 vain 562 jutussa, mutta julkisuus on kasvanut koko ajan. Vuonna 2017 määrä oli jo 1979 ja vuonna 2018 juttujen lukumäärä oli 2579.

Lapinjärven haasteena on väestönlasku, jonka hillitsemiseen on tehtävä edelleen työtä. Rajut heikennykset julkiseen liikenteeseen olivat erityisesti vuonna 2018 iso murheenkryyni, johon koitettiin etsiä myös itse erilaisia ratkaisuja esim. kutsutaksiliikenteen muodossa. Myönteistä on lapinjärveläisten yritysten hyvä kehitys, joka on mahdollistanut niin työllisyyden parantumisen kuin yhteisöverotuottojen kasvun.

Lapinjärvi, 26. päivänä maaliskuuta 2019

 

Tiina Heikka, kunnanjohtaja                                          Christoffer Hällfors, kunnanhallituksen pj

puh. 044 720 8686                                                          puh. 040 561 0970

tiina.heikka@lapinjarvi.fi toffe@toffe.fi


Lähettäjä
Noora Säily
27.03.2019