21.12.2018

Lapinjärven kunta tukee linja-autoliikennettä Lapinjärven ja Porvoon välillä 1.1.2019 alkaen

Lapinjärven kunnanhallitus on päättänyt tukea linja-autoliikennettä Lapinjärven ja Porvoon välillä vuoden alusta lähtien. Lapinjärven kunta, Loviisan ja Porvoon kaupungit sekä Uudenmaan ELY-keskus  rahoittavat liikennettä kevään 2019 ajan. Linjaa liikennöi Oy Kaj Forsblom Ab. Sopimus on tehty 2.6.2019 saakka. Kevään aikana tarkastellaan käyttäjämääriä ja mietitään ratkaisuja liikenneyhteyksien turvaamiseksi pidemmällä aikavälillä.

Aamu (M-P)

Porvoosta Lapinjärvelle lähtee vuoro klo 6:30, joka on Lapinjärvellä klo 7:15.

Lapinjärveltä lähtee vuoro Porvooseen maanantaista perjantaihin klo 7:15 aamulla (Kirkonkylän koulun pysäkki), joka on Porvoon linja-autoasemalla klo 8:00.

Iltapäivä (M-P)

Porvoosta lähtee iltapäivällä kaksi vuoroa Lapinjärvelle. Vuorot lähtevät klo 15:15 (Lapinjärvellä klo 16:00) sekä klo 16:50 (Lapinjärvellä klo 17:35).

Lapinjärveltä lähtee vuoro Porvooseen klo 16:00. Vuoro on Porvoossa klo 16:45.

Myös Savonlinja on ilmoittanut palauttavansa kaksi vuoroa Kouvolan ja Helsingin välille. Aikataulut löytyvät Matkahuollon sivuilta.

Lisätiedot: tekninen johtaja Maria Luoma-aho, maria.luoma-aho@lapinjarvi.fi, 044-7208652.


Lähettäjä
Maria Luoma-aho
21.12.2018