Asumiskokeiluun etsitään tyhjiä taloja Lapinjärvellä

Lapinjärvellä asumiskokeilu yhdistää maallemuuttoa pohtivat ja tyhjien talojen omistajat. Samalla madalletaan maallemuuton kynnystä.

Asumiskokeilua pilotoidaan kevään ja kesän 2021 aikana, ja näihin pilotteihin etsitään erilaisia taloja ja asuntoja Lapinjärven alueella. Taloaan voi tarjota kokeiluun monista eri lähtökohdista ja tilanteista. Kokeiluun sopivat esimerkiksi niin myynnissä kuin vuokralle tarjolla olevat talot, perikuntien vajaalla käytöllä olevat rakennukset tai vapaa-ajan asunnot. Keskeistä on, että asunto on kokeilijan asuttavissa tämän kevään tai kesän aikana, mahdollisesti myös syksyllä.

Asumiskokeiluun halukkaita jo toistakymmentä

Asumiskokeilua edistetään Lapinjärven kunnan ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteistyönä Resurssiviisaaksi ihmislähtöisin keinoin -hankkeessa. Kiinnostusta asumiskokeiluun kartoitettiin tammi-helmikuun vaihteessa järjestetyissä ryhmäkeskustelutilaisuuksissa maallemuutosta haaveilevien kesken. Kokeilusta kiinnostuneita maallemuuttoa harkitsevia on pitkälle toistakymmentä.

– Asumiskokeilupalvelua pidetään erittäin kiinnostavana ajatuksena, joka on juuri nyt ajassa kiinni ja hyödyttää toteutuessaan niin maallemuutosta kiinnostuneita kuin maaseudun kyläyhteisöjä. Toivomme, että lapinjärveläiset talojen omistajat kiinnostuvat ja ottavat meihin yhteyttä, kertoo hankkeen asiantuntija, palvelumuotoilija Antti Kytö Laurea-ammattikorkeakoulusta innostuneena.

Yksittäiset asumiskokeilut voivat kestää viikonlopusta useampaan kuukauteen, ja niistä sovitaan maallemuuttoa harkitsevien ja talojen omistajien kanssa. Asunnot voivat olla tyhjiä, kalustettuja tai osin kalustettuja.

Asumiskokeilu hyödyttää talonomistajia

Hankkeessa on noussut esille, että eri puolilla kuntaa on olemassa taloja, jotka syystä tai toisesta ovat tyhjillään ja vailla käyttöä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vapaa-ajan asunnot tai perikunnalle jääneet talot, jotka ovat vajaalla käytöllä. Asumiskokeilun avulla niistä voidaan saada myös hieman vuokratuloa pelkkien kustannusten sijaan. Kokeiluun sopii myös lyhytaikaisesti vapaana olevat huoneistot tai esimerkiksi jonkin aikaa myynnissä ollut talo, jonka myyntiä halutaan edistää.

Kaikilla kokeilusta kiinnostuneilla on taustalla todellinen halu ja toive maallemuutosta. Parhaimmillaan asumiskokeilu päättyy siihen, että asumiskokeilija kotiutuu Lapinjärvelle ja muuttaa pysyvästi asumiskokeilussa kokeilemaansa taloon, mikäli talo on myynnissä tai vuokrattavissa.

Käytännön asioita on Kydön mukaan myös pohdittu:

– Talonomistaja ja asumiskokeilija solmivat asumiskokeilusta sopimuksen, jolla sovitaan yhdessä osapuolten vastuista ja velvollisuuksista. Näin vältytään ikäviltä yllätyksiltä ja varmistetaan, että asumiskokeilu on molemmin puolin sujuvaa.

Maallemuutto kiinnostaa, mutta myös huolettaa

Vaikka maallemuutto kiinnostaa, siihen liittyy erilaisia haasteita ja huolia, joiden vuoksi hyppyä tuntemattomaan ei uskalleta tehdä.

– Huolet ovat hyvin käytännönläheisiä. Moni miettii esimerkiksi sitä, miten maaseudulla hoidetaan vaikkapa auraukset, miten pärjään omakotitalossa, toimiiko työn etäyhteydet tai miten maalla pääsee osaksi yhteisöä, Kytö kertoo.

Aihetta on pureskeltu hankkeessa syksyn ja talven aikana hanketyöryhmän ja maallemuutosta kiinnostuneiden kesken. Hankkeessa päädyttiin etsimään ratkaisua, jossa maallemuutosta kiinnostuneet voisivat kokeilla maalla asumista lyhyemmän jakson ajan saadakseen käsityksen maalla asumisen todellisuudesta ja paikkakunnasta. Näin syntyi idea asumiskokeilusta. Asumiskokeilupilotin aikana asumiskokeilijoiden tukena ovat hankkeen asiantuntijat, jotka avustavat maallemuuttoon liittyvien huolien selättämisessä.

– Asumiskokeilijoille pyritään tarjoamaan tarvittavat tiedot asumisen käytänteistä niin taloa kuin muutakin elämää, kuten harrastustoimintaa ja paikallisia palveluita koskien Lapinjärvellä, Kytö toteaa.

Haluatko ilmoittaa talosi asumiskokeiluun? Ota yhteyttä Jonna Nygårdiin: jonna.nygard@lapinjarvi.fi, 044 720 8697 tai Antti Kytöön: antti.kyto@laurea.fi, 050 383 9809.