Heikinkylä

Kirkonkylän koillispuolella oleva, noin 250 ihmisen Heikinkylä tunnetaan muun muassa vuosikymmeniä jatkuneesta traditiostaan, Lekstrandin juhannusjuhlista, joissa keskikesän kunniaksi nostetaan pystyyn pohjoismaiden lipuilla koristettu juhannussalko.

Heikinkyläläisillä on tapana kokoontua myös sata vuotta vanhalle seuraintalolleen, jossa juhlitaan säännöllisesti mm. pikkujouluja, tai syödään klimppisoppaa tai paikallisen metsästysseuran tarjoamia hirviaterioita.

Perinteet ovat heikinkyläläisille tärkeitä, esimerkiksi teatteritoiminta on viime vuosina elvytetty menestyksekkäästi uuteen kukoistukseen. Vierailun arvoinen kohde on esimerkiksi 1800-luvulta peräisin oleva, museona toimiva sepänpaja.

Viime vuosina kylään on muuttanut yhä enemmän lapsiperheitä. Kylällä on useita seuroja, joista aktiivisimpia ovat metsästysseura, nuorisoseura ja 4H-kerho.

   

YHTEYSTIEDOT

Kunnanjohtaja

Tiina Heikka

Lapinjärventie 20 A, Lapinjärvi
Puh:044 720 8686
Kunnansihteeri

Susanne Sjöblom

Lapinjärventie 20 A, Lapinjärvi
Puh:(019) 510 8631
Tekninen johtaja

Mauri Kivelä

Lapinjärventie 20 A, 07800 Lapinjärvi
Puh:044 720 8652
Fax:019-612 708